TARINOITA TUUSNIEMEN SYNNYSTÄ

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

Duus ja Johansson, vastakohdat toisilleen

Duus-elokuvan keskeisiin henkilöihin kuuluvat sotamies Duus ja vääpeli Johansson veistettiin eri puista. Velikultien välinen vastakkainasettelu kulminoitui Tuusniemellä. Pelissä oli Ruotsi-Suomen suurvalta-asema. 

Sotamies Duus ja Vääpeli Johansson kohtasivat ensi kertaa noin vuosi ennen Duusin saapumista Tuusniemelle. Jo ensisilmäyksellä molemmat aavistivat, että heidän kohtalonsa tulisivat kietoutumaan toisiinsa traagisella tavalla. 

 

Duus maalasi taivaanrannan

Duus tajusi jo palvelusuransa alkuvaiheissa, että utuiset pilvilinnat sotasankaruudesta eivät vastanneet raadollista todellisuutta, eivätkä ne edes olleet hänen omia unelmiaan, vaan takertuivat ajan hengestä. Duus oivalsi, ettei sankaruutta voi saavuttaa tuhoamalla, vaan synnyttämällä elämää.

Duus pysähtyi jopa keskiaikaisen sodankäynnin saastaisissa ja armottomissa olosuhteissa ihailemaan ympäristön kauneutta. Tämän Johansson koki vatulointina. Todellisuudessa Duus ei ollut sääntöihminen, vaan uskalsi etsiä omia rajojaan myös valmiin käsikirjoituksen ulkopuolelta.

Nopeasti alkanut ystävyys joukkojen keskuudessa erittäin arvostetun, vuosikausia palvelleen Lauri Juhaninpojan eli sotamies Kolehmaisen kanssa muodosti avoimen uhan Johanssonille, sillä myös Kolehmainen oli vanhoilla päivillään tajunnut kostonkierteen järjettömyyden. Kaksikko oli suora uhka Johanssonille ja hänen äkeälle johtamistyylilleen. Johansson päätteli, että koko Ruotsi-Suomen tuleva suurvalta-asema oli uhattuna, jos joukkojen moraali ajautuisi rappiolle.

 

Johansson, toksisen maskuliinisuuden onneton uhri

Johansson teki kaikkensa päästäkseen Duusista, Kolehmaisesta ja heidän ajamastaan arvomaailmasta eroon. Tämä ei historiallisessa kokonaiskuvassa onnistunut, vaan kaksikon alullepanemat ja levittämät opit jäivät elämään. Näkökulmat saivat jalansijaa sekä emämaassa että laajemminkin Euroopassa. Niiden ansioksi voidaan laittaa esimerkiksi Ranskan suuri vallankumous sekä Suomen, ruotsalaisvalmentajan johdolla, voittama ensimmäinen jääkiekon MM-kulta. 

Vääpeli Johansson oli valheellisen miehisyyden synkeä malli. Auttamattomasti aivopesty jo kehdossa. ”Kompleksinen isäsuhde, menetetty lapsuus, kadotettu lemmikkipossu, onneton ensirakkaus... Kaikki klassisia piirteitä, jotka synnyttävät sadisteja ja julmureita.” Vinoon kasvaneiden vääpeleiden painajaisia tulkinnut sukupuolitutkija Kirsikka Räsänen (FT)* toteaa. Johansson oli suunnattoman kiintynyt käyttämäänsä kidutusvälineeseen. ”Eto kepukka merkitsi Johanssonille kaikkea. Se oli yhtä aikaa hänen äitinsä, lapsensa ja possunsa. Ainoa turva yksinäisessä, synkässä ja pimeässä maailmassa”. Räsänen jatkaa.

Duus näki kirkkaina kaikki sateenkaaren värit, eikä värisokea Johansson voinut sietää sitä. Viimeinen pisara oli, kun Duus kohtasi Rauhan ja rakastui. Johansson oli valmis uhraamaan muut työtehtävänsä, vaarantamaan oman asemansa ja missaamaan valioliigakauden huipennuksen maksukanavilla, jotta saisi Duusin kiinni ja vaiennettua lopullisesti. 

*ks. juttu Tuusniemen keskiaikaisesta naisasialiikkeestä

takaa-ajo0.jpg

Takaa-ajo

tomppa pellossa0.jpg

Kosulan kummitukset

 

Rosvokivi sijaitsee Kosulassa, Etelä-Tuusniemellä. Sen historia sisältää niin rosvoja, piruja kuin kummituksiakin. 

 

Rosvokivi sai nimensä rosvoista, jotka hyökkäsivät kiven takaa matkalaisten kimppuun ja ryöväsivät nämä. Tämä ei kuitenkaan ollut Rosvokiven ohittajien pahin pelko. Rosvokiven alla asui nimittäin kummituksia, jotka oli saattanut maan päälle itse piru.

 

Pirullinen kivi

Rosvokivi tunnetaan myös pirunkivenä, sillä uskomusten mukaan vain piru pystyy kyntämään moisen kivenmurikan. Saman uskomuksen mukaan piru olisi heitellyt suutuspäissään kiviä pitkin pientareita ja siksi lähistöllä on myös yhtämittainen suurehkoista ja keskisuurista kivistä koostuva kivinen juoste.

Myös Etelä-Tuusniemellä sijaitsevalle luonnonkauniille Paimensaarelle eristäytyneen ja ihmisiä karttelevan lammaspaimenen on epäilty saaneen alkunsa Rosvokiven alla. Lammaspaimenen sanotaan olleen pirun pakana, joka ei kelvannut kumppaniksi ihmisille, eikä kummituksille. Paimenpojan kohtalo oli pirullinen. Isäukko hylkäsi hänet, koska hän oli aivan liian hyväntahtoinen, mutta toisaalta ihmisetkin suhtautuivat häneen epäluuloisesti, piilottelihan hän hattunsa sisällä pikkuisia sarvia. 

 

Punainen portti

Nykyisessä Ranta-Kosulassa on aikoinaan ollut punainen portti, joka on suojellut eläimiä karkaamasta metsään. Elikoita on ollut hoitamassa ns. karjapiikoja, jotka ovat johdattaneet eläimet metsätiluksille päivänvalossa ja sitten tuoneet takaisin lypsettäväksi illan hämärtyessä. Erään uskomuksen mukaan karjan sekaan on soluttautunut pirun poikasia, jotka ovat kylliksi lypsämisestä saatuaan, muuttaneet piiat kummituksiksi.

Tällainen alkuperä oli hyvin todennäköisesti myös kummituksilla, jotka Duus kohtasi. Kohtaamisen jälkeen kyseiset kummitukset katosivat pitkäksi aikaa, mutta viime aikoina samoilla seuduilla on nähty hätkähdyttävän paljon heitä muistuttavia hahmoja, huulet tulisesti punattuina.

Kummitukset.jpg

Rosvokiven kummitukset

Rauha

 

Tuusjärven seutuja on hallinnut sama kyläpäällikkö kautta nais- ja miesmuistin. Ikiaikainen kyläpäällikkö joutui myöhäisellä keskiajalla punnitsemaan lapsenlapsensa tulevaisuutta, kun Duus saapui alueelle.   

Kyläpäällikkö oli pitkän elämänsä aikana kohdannut uskomattomien ilojen lisäksi myös surua ja murhetta. Miniän lakoaminen esikoisen lapsivuoteelle oli yksi näistä. Surun murtama kyläpäällikön poika Lauri Juhaninpoika antoi tyttärelleen nimeksi Rauha. 

Rauha oli täysin poikkeuksellinen nimi tuohon aikaan. Nimi yleistyi vasta vuosisatoja myöhemmin, suomalaisuusaatteen myötä. Voidaan päätellä, että nimivalinnalla vaimonsa menettänyt Lauri toivoi löytävänsä sisäisen rauhan. Huojentuminen antoi tuntuvasti lisäaikaa.

Mistä Rauhalle sulho? 

Duusin saapuessa ikiaikainen kyläpäällikkö vietti yhdeksättäkymmenettä kesäänsä ja suunnitteli silloin vallanvaihtoa pojantyttärelleen, Rauhalle, josta oli varttunut aikuinen nainen. Rauha olisi isoäidin mielestä kaikin puolin sovelias ja sisäsiisti matriarkka, mutta suvun jatkuvuuden kannalta olisi liki välttämätöntä löytää sopiva mies Rauhalle.  

Mikään hunsvotti tai häntäheikki ei mahdollinen kumppani saanut olla, vaan jalosukuinen ja -rotuinen, mieluiten oman kylän kasvatti. Omalla kylällä tosin oli miehiä hyvin vähän ja he olivat lähes läpeensä turhan iäkkäitä. Rauha itse oli vain hitusen ronkeli, mutta mekko ei alkanut väpättää lähikylien-  ja seutujen harvoille könsikkäille. 

Rauhantulo soi huojennuksen kyläpäällikölle 

Rauhan naittaminen ei ollut kyläpäällikön ainoa huolenaihe. Liperiläiset rosvojoukot olivat hyökkäilleet toistuvasti Tuusniemen puolelle ja kaikki kynnelle kykenevät kyläläiset oli valjastettava puolustamaan kotiseutuja.   

Kun liperiläiset oli lopulta kukistettu, rauha tuli ja muutkin Rauhan ongelmat saatiin ratkaistua, isoäidin huolet vähenivät tuntuvasti. Huojentuminen antoi hänelle tuntuvasti lisäaikaa elämälle, eikä vallanvaihto ole tullut vieläkään ajankohtaiseksi.    

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

duus%20ja%20milla0_edited.jpg
Kyläpäällikkö 21.10..png

Rauha                                                                                                                           Kyläpäällikkö

Shamaani Kettu-Mooses

 

Shamaani Kettu-Mooses on herättänyt intohimoja ja synnyttänyt tarinoita kautta Tuusniemen tunnetun historian. Kyseinen kettujen narraaja, selvännäkijä ja taioilla parantaja vaikutti Tuusniemen syntyhistoriaan monella tavalla.

 

Shaamani Kettu-Mooseksen elinajasta on useita eri versioita.  Jotkut väittävät hänen elävän vieläkin, nykyaikaan sopeutuneena ja urbanisoituneena. Joka tapauksessa Kettu-Mooseksen toistaiseksi ikimuistoisimmat uroteot koettiin jo Tuusniemen syntyhetkinä. 

 

Duusin suojelija

 

Kettu-Mooses oli selvännäkijä, joten on päivänselvää, että hän näki Tuusniemen perustajan, Duusin, saapumisen jo ennakolta. Kettu-Mooses rakasti kotiseutujaan: niin jylhiä Seinävuoren rinteitä, lumoavia Myllykosken maisemia kuin mystisiä satumetsiä. Hän tajusi, ettei Duus pystyisi, eikä ehtisi pakomatkansa aikana tekemään, mitä hänen oli tehtävä, ilman shamanismin tukea.

Kettu-Mooses tunsi todennäköisesti eräänlaista hengenheimolaisuutta Duusin kanssa. Olihan molemmille annettu syntymälahjana sellaisia kykyjä, joita he eivät aina itse tajunneet. Silti Kettu-Mooses piti etäisyyttä Duusiin, kuten muihinkin tavan tallaajiin. Hän päästi lähipiiriinsä vain kaltaisiaan, kuten suojelijahenkiä ja muita shamaaneja.   

Malttamaton mies

 

Shamaanit ja kummitukset karttavat usein toisiaan. Kyseisiä ihmissukuisia olentoja yhdistää taito tehdä taikoja, mutta siinä missä kummitukset hapuilevat henkiolentoina todellisen ja kuvitellun maailman rajapinnoilla, shamaani on visusti lihaa ja verta.   

Kerran joukko kummituksia oli rohkaistunut äärimmäisen kovilla talvipakkasilla käymään Kettu-Mooseksen tykönä. He anoivat ketunpyyntimestarilta turkiksia, jotta pystyisivät suojautumaan kehonsa läpi kulkevalta jäiseltä viimalta. Kettu-Mooses ei antanut mitään. Kummitukset kirosivat kostoksi Mooseksen, eikä kettu käynyt rautoihin. 

Kettu-Moosesta alkoi tilanne ketuttaa. Hän valitti kohtaloaan ystävälleen, Ierikka Vonnakalle, joka kehotti tulemaan viinapullon kanssa metsään. Kettu-Mooses oli ketunsaannin suhteen malttamaton mies, joten hän suostui oitis, vaikka Ierikka pyysi häntä riisuutumaan alasti ja tekemään maassa törröttävästä katajasta vastan. Osansa tähän lienee ollut myös nopeasti tyhjentyvällä viinaputelilla, josta erityisesti Ierikka tuntui nauttivan. Ierikka kylvetti Mooseksen lumihangessa ja neuvoi olemaan juomatta putelia tyystin tyhjäksi. Ketunraudat olisi voideltava tentulla. Kas kummaa, seuraavana päivänä kettu alkoi taas käydä pyydykseen. 

 

Myöhemmät, useat paikalliset amatöörishamaanit ovat ilmeisesti tästä tapauksesta kuultuaan könynneet viinapullon kanssa alasti lumihangessa, vihtoneet käsillään ja pyrkineet voitelemaan erinäisillä nesteillä kohtaamiaan esineitä ja kummituksia. Tästä ei ole ilmennyt mitään positiivista vaikutusta mihinkään. Tämäkin kertoo, miten ainutlaatuisen lahjakas shamaani Kettu-Mooses oli.

shamaani0.jpg

Shamaani Seinävuoren Rotkolaaksossa

Lauri Juhaninpoika Kolehmainen, kenraali ja sotamies

Duus-elokuvaan kytkeytyy monia historiallisia hahmoja, jotka ovat herättäneet kuuluisuutta myös kaukana Tuusniemen ulkopuolella. Kuuluisin heistä lienee Lauri Juhaninpoika (Kolehmainen) (n.1545-1595), joka syntyi ja kuoli nykyisen Tuusniemen alueella. Liki puolet elämästään Lauri Juhaninpoika vietti kuitenkin sotatantereilla.

Lauri Juhaninpoika oli siitä harvinainen korkea-arvoiseksi upseeriksi kohonnut, että hän oli lähtöisin, sikäli vauraasta ja merkittävästä, talonpoikaissuvusta. Tämä oli liki ennenkuulumatonta noin aikoina, jolloin upseerin arvo periytyivät usein aatelissuvuissa.

Osasyynä Lauri Juhaninpojan menestykseen armeija-aikana olivat paitsi onni ja ajoitus, niin myös pitkä palvelusaika. Lauri Juhaninpoika palveli pitkän vihan (1570-1595) aikana nimittäin lähes yhtäjaksoisesti Ruotsin armeijassa. Hänet kutsuttiin ensimmäistä kertaa palvelukseen sotaretkille Vienan Karjalaan ja Aunukseen jo 1570-luvun alkupuolella. Juhaninpoika osoitti taisteluissa pelottomuutta ja urhoollissuutta sekä ainutlaatuisia, liki mystisiä johtamiskykyjä. Siitä syystä hän eteni nopeasti Ruotsin armeijan hierarkiassa tavallisesta sotamiehestä kenraaliksi saakka. 

Lauri Juhaninpojan urotyöt Käkisalmen linnan valtaamisessa johtivat siihen, että ylipäällikkö Pontus De la Gardie nimesi hänet omakätisesti Käkisalmelta vallattujen alueiden savonpuoleisen puolustusosaston johtajaksi. Aselevon aikana (1583-1590) Lauri Juhaninpoika pääsi hetkittäin palaamaan kotiseudulleen elämään tavallista elämää, mutta sissisota jatkui laajalti Savon alueella kaiken aikaa, joten luottomies kutsuttiin kerta toisensa jälkeen johtamaan rivistöjä. 

Lauri Juhaninpoika oli siitä harvinainen korkea-arvoinen upseeri (liekö johtunut hänen taustastaan?) ettei hän pelännyt läheistä kanssakäymistä edes joukkojensa alimman kastin eli ulkomailta värvättyjen sotamiesten kesken. Ehkä tästä syystä Lauri Juhaninpojan nimi löytyi alati epäluuloisen Ruotsin kuningas Juhana III:n puhdistuslistalta ja hänet tuomitiin kuolemaan monien muiden kanssa Ruotsin sisäisten valtataistelujen aikana. Miekkosen onneksi kuolemantuomiota ei missään vaiheessa pantu toimeen, vaan ainoastaan hänen sotilasarvonsa ja etunimensä kumottiin ja hänet alennettiin tavalliseksi rivimieheksi. Hänet tunnettiin sotilasuransa loppuaikoina sotamies Kolehmaisena. Tästä toimenpiteestä voidaan päätellä, että Kolehmaisen erityisosaamisen ja ainutlaatuinen paikallistuntemus olivat liian kullanarvoisia kokonaan menetettäväksi talonpoikaiskapinoiden ja muiden paikallisten sissisotien aikana. Todennäköisesti Kolehmaisen taidoista olisi ollut hyötyä vielä Nuijasodankin (1596-1597) aikana, jos hän olisi elänyt silloin.

 Sotamies Kolehmainen määrättiin linnoitustöihin Itäiseen Savoon, Olavinlinnan seudulle 1590-luvun alkupuolella. Tätä tehtävää suorittaessaan hänen arvellaan tutustuneen myös sotamies Duusiin, jonka suurteot siinsivät silloin vasta tulevaisuudessa.  Kolehmainen alkoi aikalaiskertomusten mukaan vasta tuolloin ymmärtää sotimisen perusteellisen järjettömyyden. Hän alkoi järjestellä pakomatkaa, joka oli tarkoitus aloittaa heti Täyssinän rauhan (1595) solmimisen jälkeen.  

Kaipuu kotiin oli kova, mutta matka sinne oli liian pitkä. Kolehmainen oli vuosien varrella tuomittu kuolemaan, haavoittunut ainakin viidesti, menettänyt arvonsa ja etunimensä sekä selättänyt useita parantumattomina pidettyjä sairauksia. Irvokasta kyllä, toiseen karkuriin kohdistettu harhalaukaus koitui suuren sotasankarin kohtaloksi. Perimätiedon mukaan moninkertaisen sotasankarin maallinen taival katkesi aivan Tuusniemellä sijaitsevan Täyssinän rauhan rajakiven tuntumaan. Uskolliset asetoverit kantoivat Kolehmaisen rantaan, jota kautta vaatimattoman, mutta pidetyn sankarin ruumis lipui halki järviseutujen. Suurmies oli kuollut, mutta hän oli tietämättään laittanut alulle tapahtumaketjun, joka johti Tuusniemen syntymiseen…

tomppa_vedessä0.jpg

vääpeli Johansson

Seitsemästä tunnetuin

 

Tuusniemellä on seitsemän suota, joita nimitetään Silmäsoiksi. Osaa vartioi vihaisia mummoja, eikä niille ole menemistä, ainakaan pimeällä. 

Duus oli vajota suurimpaan ja kauneimpaan näistä soista. Se sijaitsee Koillis-Tuusniemellä. Huhutaan, että Tuusniemelle asetuttuaan Duus olisi innostunut pienessä hiprakassa hyppäämään suonsilmään. Tästä ei tosin ole olemassa uskottavia silminnäkijälausuntoja. Ainoastaan parin paikallispoliitikon väitteet. Tarina ei myöskään kerro, nousiko Duus suosta vai ei. 

 

Silmäsuo on itse asiassa harjusuppaan muodostunut vetinen neva, jonka reunat ovat rämettä. Se on myös luonnonsuojelualue. Linnusto suolla on varsin niukka, ellei satunnaisia tipusia ja kurppia lasketa. Runsaslukuisena siellä sen sijaan kurnuttaa rauhoitettu viitasammakko. Kasvisto on rämenevalle tyypillistä. Sieltä voi löytää niin vaiveron kuin mulkeron. Myös villapääluikka, erilaiset kihokit ja lumpeenretaleet kuuluvat kasvustoon.  

Duus_silmäsuolla.jpg

Silmäsuolla

Tuusniemen keskiaikainen naisasialiike 

 

Tuusniemi on ollut monessa asiassa edelläkävijä. Merkittävä osoitus tästä oli naisten asema keskiajan Tuusniemellä. Arvostettujen tutkijoiden mukaan varhainen naisasialiikkeen järjestäytyminen oli keskeinen tekijä alueen tuleville kukoistuskausille.

 

On tunnettu ja laajalti tutkittu tosiasia, että Tuusniemen seudulla naisten asema oli poikkeuksellisen vallitseva jo keskiajalla. 

”Näkemykseni mukaan eräs merkittävimmistä modernin naisasialiikkeen syntyhaaroista voidaan itse asiassa sijoittaa nykyisen Tuusniemen alueelle” kertoo Malmön yliopistossa sukupuolitutkimukseen perehtynyt Kirsikka Räsänen (FT)   

 

Kaavilaiset kehittymättömiä villi-ihmisiä

Tuusniemen ero naapuriseutuihin oli jyrkkä. Maantieteellisesti läheisissä, mutta huomattavasti kehittymättömämmissä barbaariyhteisöissä, kuten Kaavin ja Riistaveden tienoilla, rakkaus ei ollut keskiajalla peruste avioliiton solmimisella, eikä naisilla ollut sananvaltaa aviomiehen valinnassa.

Rakkaudettomassa ilmapiirissä velloivat sisäsiittoisuus ja lehmänkaupat. “Tällä tavalla toimien naapurikunnissa saatiin tuolloin aikaan jonkinlaista väestönkasvua, mutta henkinen kehitys taantui jyrkästi” Kirsikka Räsänen huokaa. 

Naisasialiike järjestäytyi varhain

Tuusjärvi-Hiidenlahden suunnalla asuvalla ikiaikaisella kyläpäälliköllä oli nuorena neitona suuri rooli keskiaikaisen naisasialiikkeen ensimmäisten kokousten kokoonkutsujana. Keskiaikaisen naisasialiikkeeseen kokouksiin osallistuivat kaikki alueen jotenkuten tolkullisiksi tunnustetut naiset. Näitä ei ollut valitettavasti kovin paljon, joten mitään ikärajoja ei tunnettu, vaan kokouksissa sanansijaa saattoi saada yhtä lailla nuori kuin varttunutkin nainen.

Matka kokouksiin ja sieltä takaisin saattoi aikakauden olosuhteissa kestää monta päivää. Sekä hallinnon että työnteon kotikulmillaan organisoineiden naisten ollessa poissa, kyliin jäänyt väki oli pulassa. Tällöin ei valitettavilta nälkäkuolemiltakaan vältytty, mikä verotti muutenkin alueella vähäisten sukukypsien miesoletettujen määrää entisestään.

Naisten esiinmarssia edesauttoi tuolloin alueen aikakauteen nähden hyvin alhainen syntyvyys. Etenkään poikalapsia ei juuri siinnyt. Samalla alettiin ymmärtää, ettei miehiä itse asiassa juuri tarvittu. Miehet pystyivät monissa fyysisissä askareissa touhottamaan vikkelämmin, mutta naiset olivat usein sitkeämpiä ja perään antamattomampia. Näinpä noin 1500-luvun tietämillä 29.2. klo 1 alkaneessa naisasialiikkeen kokouksessa kirjattiin mullistava 33 artiklan 16 pykälä, jonka kuudennessa momentissa mainittiin: “siispä miehiä ei tarvita, joten eipäs tehdä tänäänkään niitä.” Tämä ei ollut ongelmaton kirjaus.

 ”Miesten hidas katoaminen johti kyllä kyläyhteisöjen kukoistukseen, mutta ongelmaksi muodostui jatkuvuuden takaaminen, sillä edes naisasialiikkeen ideariihissä ja puuhapajoissa ei kyetty kehittämään keinoja lisääntyä ilman miehiä ja toisaalta oman kylän ja lähikylien miesten siemennesteet oli todettu liki käyttökelvottomiksi lisääntymistarkoitusta ajatellen” kertoo seutukunnan mieskantaan perinpohjaisesti uppoutunut Kirsikka Räsänen. 

 

Piilikö salaisuus hauen mädissä? 

Naisasialiikkeen päätökset ja kaavilaisten kyvyttömyys eivät yksin kyenneet selittämään, miksi lapsia syntyi alueella niin vähän ennen sotamies Duusin rantautumista alueelle. Saatavilla olevista tutkimustuloksista laadukkaimmat viittaavat, että mahdollinen selittävä tekijä uiskentelee paikallisissa järvissä näinäkin päivinä. Kyseessä on hauki.  ” Nimenomaan hauen mädillä on todettu olevan hedelmällisyyttä lisäävää vaikutusta.” kalansyöntiin erikoistunut kututieteiden emeritusmaisteri Antti Ahven kertoo.

Hauki oli keskiajalle tultaessa kadonnut lähivesistöistä liki kokonaan. ”Epäillään, että varhaiskeskiaikana äkisti kehittynyt esiteollinen atrainten valmistuskulttuuri ja siitä johtunut liiallinen hauenkalastus on verottanut kalakantaa”, Ahven aprikoi. Harvinaistuneesta petokalasta muodostui tavoiteltu pyyntikohde ja sen, erityisesti mätiä kantavan naarashauen, saalistajia pidettiin suurina sankareina.

“Tässä hauenmätiteoriassa voi olla perää, sillä Mariskan ja Kymppilinjan ikivanha kesähitti: takki auki, täältä tulee hauki, joka susta tykkää tms. soi hyvin usein naisasialiikkeen kokousten jatkotunneilla", Kirsikka Räsänen tietää.

Keskiaikaisen naisasialiikkeen toiminta keskeytyi hetkellisesti, kun Duus saapui, hauet lisääntyivät ja kaikkien mielenkiinto keskittyi historiallisiin hetkiin. Tuusniemeläisen naisasialiikkeen vaikutus jälkipolville ja sukupuolisen tasa-arvon kehittymiselle kautta maailmaan on kuitenkin kiistaton. Sitäkin merkittävämpää on, että ilman paikallista naisasialiikettä ja sen tekemiä kaukonäköisiä, erityisesti turisteihin kohdistuneita, linjauksia Tuusniemeä nykymuodossaan tuskin olisi olemassa.

Tutkijat.jpg

Huippututkijat Antti Ahven ja Kirsikka Räsänen 

Rukiinleikkuun ihmekylä

Juurikkamäki oli aikoinaan Tuusniemen henkinen ja fyysinen keskus, jonka alueella on siinnyt kautta

Tuusniemen tunnetun historian useita kiistattomia mestareita sekä oppineisuuden että kehollisen kilvoittelun saroilla.

Juurikkamäellä on ainutlaatuinen rukiinleikkuuperinne. Väitetään, että Duusin keskiaikainen yöpyminen paikallisella ruispellolla olisi jättänyt jälkensä paikalliseen ruisleipään ja sitä myöten juurikkamäkeläisiin, joita ei tulevina vuosisatoina päihittänyt rukiinleikkuun taidoissa yksinään toinen seutukunta. 

Eikä päihitä tänäkään päivänä, sillä Duus-elokuvassa ruista nähdään leikkaamassa koko maailmaan ehdotonta rukiinleikkuueliittiä useammassa er

i sukupolvessa ja sekä naisten että miesten sarjoissa. Liki jokaisella on vyöllään vähintään yksi maan mestaruus, useimmilla liuta.